No onko jo muka vuosi kulunut?

http://rajainmaki.wordpress.com/2007/03/31/kevat/

Kyllä noista ensimmäisistä kuokan iskuista tulee tosiaan kohta jo vuosi täyteen. Samanlaiset meiningit myös muutoinkin… kuten vuosi sitten niin nytkin talvi on ollut varsin lauha… ja kuten vuosi sitten niin singahdan samaan aikaan Lontooseen “Mystery tourille”- tarkoittaa tällä kertaa sitä että en vielä tänään tiedä missä huomenna olen (kovinpa kuulostaa filosofisemmalta kuin onkaan :)   )

Ja kuten yllä olevasta linkistä näkyy niin Raimo oli ison kuokan kanssa jo silloin liikkeellä ja sama tahti jatkuu edelleen – tällä kertaa kärrätään kuivuneet ruoppausjätteet kuivalle maaperälle.

p3220012.jpg

Sisätöiden osalta laattatyöt edistyvät – pesuhuoneet ilme alkaa olla jo kohdillaan ja huomenna tiistaina jatketaan saumauksella – kävimme lauantaina Penkkimäestä hakemassa “Kiilto” harmaa 44 sävyistä saumausainetta.

p3220009.jpg

Warmian miehet olivat huomattavan nopeita – yläkerran putkitus on jo valmis. Aikaa kului vain rapeat pari kolme tuntia – tällä kertaa ehdin itse näkemään asennustöiden alun… :

p3190155.jpg

“Rolliraudastakin” tuli otettua kuva pari – huuva-kokonaisuudesta tulee varmasti ihan hieno.

p3240004.jpg

~ kirjoittanut rajainmaki on maaliskuu 24, 2008.

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.